Joulurauhaa!

Neitsytdekkarini "kahdeksas kuolemansynti" on löytänyt lukijansa, sillä sähköpostia satelee säännöllisesti.

Kommentteja tulee myös pornokauppiailta, jotka eivät ole 100-prosenttisen ihastuneita.

Tappouhkauksia ei onneksi ole näkynyt.

Hauskin yksittäinen kommentti on itsensä kirjasta "löytäneen" henkilön antama palaute. Hän toivoo, että hänen roolinsa seuraavassa osassa kasvaisi isommaksi, kenties päähenkilöksi saakka.

Jouduin vastaamaan pilke silmäkulmassa, että seuraavan osan nimi on "Parittaja", joka hänen kannattaisi ottaa huomioon kun esittää moisia toiveita. Vastakommenttia ei ole kuulunut.

Kiinnostavaa on ollut havaita maakuntamedioiden kiinnostus, joka on ollut selvästi suurempaa kuin pääkaupunkilaisten julkaisujen. En tiedä onko hyvä selitys tai mikään selitys se, että tapahtumat liikkuvat pääasiallisesti muualla kuin Helsingissä. Joko Helsinki Noir kokee hylkimisreaktion?

Yhteyttä ottaneille toimittajakollegoille olen voinut sanoa sen, että jatkossa tapahtumat porautuvat yhä syvemmälle sisäsuomeen, eli seuraavaksi ruumiita alkaa ilmaantua Saimaan rannoille. Joku on ottanut elämäntehtäväkseen hukuttaa venäläisiä ilotyttöjä, mutta kuka ja miksi? Ja miksi savolaisten festivaalikaupunkien poliisivoimat saavat yhtäkkiä "red alert" -komennon terrorismiuhan vuoksi?

Eipä pureuduta siihen syvemmälti, mutta julistan tässä ja nyt, että Suomi ei ole vain Helsinki, vaan elämää on myös kehä III:n ulkopuolella. Ja kesäaikaan enemmän kuin Helsingissä konsanaan.

Joulurauhaa, lukurauhaa ja mielenrauhaa kaikille.

Olkoon joulusi "the best ever".

Rikoskirjailija ryöstettiin idän pikajunassa

Huuhaata vai julkisuustemppu? Ei kumpaakaan, vaikka tuollaisen hymylehtimäisen otsikon tapaus voisi ansaitakin.


Ollessani palaamassa Helsingin kirjamessujen antoisan ensimmäisen päivän jälkeen kotiini Lahteen, törmäsin suomalaiseen tai ehkä vain helsinkiläiseen arkitodellisuuteen. Kaksi ulkomaalaista katsoi minut soveliaaksi uhriksi, kävi kimppuuni pendolinon eteisessä ja vei kaiken mitä irti lähti. Lähinnä harmittaa kuoletella pankki- ja luottokortteja, sekä tuskailla kela- ja työeläkekorttien uusimisen kanssa.


Käteistä rahaa ei paljon mennyt, onneksi. Mutta ihmetys jäi - mihin tämä maailma on menossa kun rosvot tulevat jo iholle ja sumeilematta vievät kaiken muun paitsi hengen. Koska on sen vuoro?


Minulla oli onneksi junalippu valmiina, muuten olisin jäänyt tallailemaan Helsingin katuja ilman rahaa, kortteja, henkilöpapereita, ilman mitään millä selvitä yön yli. Ja ilman lääkkeitä, joita tarvitse aamuin illoin.


Ihmetyttää, ettei Helsingin asemalta löydy enää edes asemapoliisia, jonka puheille olisin päässyt. Tai vartijoita, vaikka sellaisia periaatteessa on, mutta tietenkin he ovat koko ajan kierroksillaan. Onneksi kännykkäni on niin vanhaa mallia, ettei se rosville kelvannut. Pääsin sillä jo junassa alkuun korttien kuoletuksessa. Lähellä istuvat kanssamatkaajat eivät voineet olla kuulematta kun purin ahdistustani eri pankkien korttipalveluihin.


Yöllä ei nukuttanut. Ahdistus tuli vasta kun olin turvallisesti kotona, neljän seinän sisässä.




Timo K

Lukija-arvioita

Oheiset arvostelut poimittu www.adlibris.fi nettikirjakaupan julkaisemista lukija-arvioista.




Kahdeksas Kuolemansynti

Mielestäni kirjan teksti on alussa koukeroista, haastavaa ja teennäisen sukkelaa. Loppupuolella kirjaa lukee jo sujuvasti, lieneekö kirjoitustapaan sitten tottunut. Kirjassa on paljon alamaailman ja alapään juttuja, joten ei ihan omaan makuuni. En kyllä osaa sanoa, että miltä osin tämä perustuisi tositapahtumiin, mutta täytyy kirjailijalla jotain mutua tarinaan olla.

Marsu


Timo Korppi: Kahdeksas kuolemansynti

Kirjailija on taustansa vuoksi hyvin perehtynyt ja varmasti tehnyt paljon taustatyötä rakentamaansa aineistoon, siis pokeri-, porno-, salakuljetus- ja sotarikoskuvioihin. Teksti on sujuvaa ja notkeaa. Hän käyttelee kielikuvioita mainiosti: "Kohtaaminen betonilattian kanssa oli jo kahden kuolleen välinen kylmä suudelma."
Aluksi pohdin mitä lajia tämä teos edustaa? Ahtaasti tulkiten se ei ole mielestäni perinteinen dekkari, vaan noir-henkinen rikosromaani, jossa paha ei saa palkkaansa eikä hyvä sitä edes kysele.
Henkilöitä niin paljon, että ensin on vaikeaa hahmottaa kuka on kuka, kuka tekee mitä ja kuka on se, joka todellisuudessa pyörittää koko balettia ja korjaa potin.
Yhtenä punaisena lankana on merikapteenin perintö, jota tavoittelee yksi ja toinen. Ja löytyyhän se perintö, varsin yllättävästä paikasta ja yllättävällä tavalla ja yllättävällä tavalla sitä sitten hyödynnetäänkin.
Kaikkineen aika erikoinen lukukokemus.


haapis



Puuduttavaa ja koukuttavaa

Kirja oli samalla aikaa kummallisesti sekä puuduttava ja koukuttava. Kieli oli mielestäni hivenen raskasta, mikä teki lukemisesta uuvuttavan. Tarina kuitenkin oli mielenkiintoinen ja laaja henkilökaarti takasi mielenkiinnon pysymisen kohdillaan. Toisaalta tämä seikka kuitenkin sekoitti vain lukukokemusta.

Kokonaisuutena en kirjasta niinkään pitänyt - en tosin ole tämän genren suurin ystävä muutenkaan.

Anna

Kirjamessut ja Kahdeksas kuolemansynti

Tätä kirjoitettaessa Turku on takana ja Helsinki edessä. Olen saanut vastata kiperiin kysymyksiin niin tiuhaan, että ääni on käheytynyt. Mikäpä siinä, uhraus menee hyvään tarkoitukseen.

Kritiikki ei ole satuttanut, päinvastoin pidän palautteita toisen kirjan oivina rakennuspalikoina.

Vaimo oli sitä mieltä, että kirjan ehdoton päähenkilö, eli leskirouva Johansson tapettiin inhimillisesti katsoen liian varhain. Hänessä olisi ollut särmää agathachristiemäisiin kehitelmiin. Kirjailijakollega Tampereelta kertoi lukeneensa kirjan "yksillä silmillä" mutta jäi kaipaamaan muita henkilöitä päätä pidempää keskushenkilöä. No, ehkä sellainen joukosta nousee kun tarina jatkuu.

Minua haastatellut toimittaja tivasi mitä seuraavassa osassa tapahtuu - mitä siihen voisi sanoa, ettei tarinan kiinnostavuus kärsi? Vai pitääkö tahallisesti suihkuttaa sumua ilmaan ja kertoa mitä kuulija haluaa kuulla, joka voi olla kaukana lopullisesta totuudesta. Heitin kehiin sen, että ainakin liikutaan Saimaan kanavalla, josta alkaa löytyä läjäpäin surmattujen venäläisten ilotyttöjen ruumiita. Menikö jakeluun, sitä en tiedä.

Helsingin Kirjamessuilla 24-27.10. pyrin päivystämään Rosebud -kirjakaupan osastolla torstaina ja lauantaina, jos joku haluaa tulla juttelemaan tai kaipaa signeerausta.

Timo K.

ILMAINEN KORTTIPAKKA ODOTTAA

Kaikki johtavat nettikirjakaupat ovat nostaneet "Kahdeksas kuolemansynti" -kirjan näkyvästi etusivuilleen.

Adlibris, Bookplus ja Suomalainen Kirjakauppa tarjoavat kirjan tutustumishinnalla, mutta www.booky.fi panee paremmaksi ja lupaa sen lisäksi hienon korttipakan kaupan päälle kaikille kirjan ostajille. Lisäksi luvassa on superlyhyt toimitusaika, 2-3 päivää.

Totta toinen puoli - ainakin

Edellisestä kirjastani on jo 11 vuotta. Minulta on kysytty miksi tämä paluu kirjoittajaksi tapahtuu juuri tai vasta nyt.

Siihen ei ole yhtä vastausta, tai ainakaan yhtä oikeaa vastausta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, lienee lausahdus, joka on lähellä totuutta. Äidinkielen opettajani Annikki Oja rohkaisi minua kirjoittajan uralle jo lukioaikana. Se oli pontimena olla suuntautumatta alan opinnoista huolimatta kieltenopettajan työhön, koska toimittajan, sittemmin päätoimittajan ja kustantajan työ oli mielenkiintoisempaa.

Nyt kun työura monella tapaa on jo takana ja edessä on huoli dementoitumisesta, ehkä se on yksi syy siihen, että kaivoin aiheet ja välineet esille ja ryhdyin taas kirjoittamaan. Dementian torjuntaa siis ja osaltaan myös sellaisen pelon hälventämistä, ettei tiedä mitä loppuelämällään tekisi.

Koska elämässäni on tapahtunut niin paljon, josta tavalla tai toisella kannattaa kertoa (tämä tietenkin on subjektiivinen näkemys) niin aiheista ei ollut eikä ole pulaa. Kirjoittamisprosessin aikana törmäsin perisyntiini, että minun on vaikeaa sanoa kiteytetysti yhdellä tai kahdella sanalla asiaa, jos vaihtoehtona on kirjoittaa siitä romaani. Vaikka vertaus on itselleni liian imarteleva, Urho kekkonen kärsi samasta taudista. Lyhyttä puhetta hän ei mielellään pitänyt, mutta jos puheaikaa luvattiin pari tuntia hän oli valmis heti, ilman konseptia tai käsikirjoitusta.

Itse lähdin liikkeelle viimeksi kuluneiden kolmen vuosikymmenen tapahtumista: olin osin sivusta, osin paikan päältäkin nähnyt kuinka aikuisviihde toimi ja mitä ikäviä sivuilmiöitä siihen liittyy. En tarkoita tällä tuomita alaa kokonaisuudessaan, se on bisnes muiden joukossa ja palvelee tarvetta siinä kuin alkoholi, tupakka, elokuvat, kirjallisuus ja miljoona muuta asiaa, jotka kuuluvat ihmisten vapaa-aikaan ja harrastuksiin.

Jouduttuani loput aktiivivuoteni pyörimään pokerikustantamisen piirissä Suomessa ja paljon sen ulkopuolellakin, huomasin siinä joitakin yhtäläisyyksiä aikuisviihteeseen. Pokeri- ja kasinopelit - nyttemmin nettiviihteen ehkä laajimmalle levinnyt nautintamuoto - muodostuu joillekin ongelmaksi, samoin kuin seksiviihde, alkoholi tai mikä tahansa koukuttava asia. Mutta ei kaikille, ei useimmille, joten käytän tätä tilaisuutta hyväkseni tuomitakseni jälleen kerran yritykset erilaisin kielloin ja viranomaismääräyksin puuttua ihmisten perusoikeuteen määrätä itse asioistaan. Siis ei alkoholin saatavuuden lisärajoituksille, ei tupakan täyskiellolle, ei seksin ostokiellolle, ei homoliittojen jarruttamiselle, ei yrityksille kieltää nettipelaaminen muualla kuin pelimonopolin verkkosivuilla ja muissa palveluissa. Ihminen vuosimallia 2013 on ihan oikeasti kypsä päättämään tekemisistään ja jos koukuttaa itsensä, vastaamaan sen seurauksista.

Miten tämä kaikki liittyy kirjaan "Kahdeksas kuolemansynti"?

Kirjassa liikutaan isä-poika akselilla sekä pornon että pokerin maailmassa. Tapahtumissa on paljon sellaisia, joita olen ollut itse todistamassa ja jotka fiktioituinakin saavat muut paikalla olleet nyökkäilemään: niinhän se meni, vaikka saattaa Korppi nyt vähän liioitellakin.

Yhtä lailla joku saattaa pahoittaa mielensä siitä jos syystä tai syyttä on tunnistavinaan fiktiivisistä henkilökuvista omia piirteitään.

Kaikki tämä on kuitenkin vain pintaa ja kulissia. Tarinan tarkoitus on liikkua tässä päivässä, kuvata sattuneita tai ihan mahdollisia asioita niin raadollisesti kuin totuus meitä sylkee silmille uutisotsikoista, tai iltapäivälehtien lööpeistä.

Sodat, rotuennakkoluulot, rosvous, silkka ahneus, täydellinen kylmäverisyys oman edun tavoittelussa ja monet muut synnit ja kuolemansynnit toivottavasti piirtyvät kirjan juonen ja yksittäisten tapahtumien kautta varoituksena lukijan verokkokalvolle, kuin stop-merkki vaarallisessa tienristeyksessä.

Jo viimeistä lausetta kirjoittaessani tiesin, ettei tarina pääty tähän. Viimeinen rikos ei ole tehty, viimeinen ruumis ei ole haudattu, poltettu tai muuten hävitetty, koska maailma ei vielä ole valmis, ei vielä se parempi paikka, josta on mukava haaveilla.

Kuka kostaa kenelle, mitä ja miten ja mitä siitä seuraa, palataan siihen myöhemmin.

Timo Korppi

 emerituskirjoittaja

Jännitys tiivistyy

Vaikka kirjoittaminen on minulle ollut ammatti viimeiset 50 vuotta niin kirjan synnyttäminen tutuistakin aiheista ja aineksista on aina haastava prosessi. Pitää oikein ihmetellä vaimon ja muiden minulle läheisten ystävien, työtoverien ja muuten vain mukavien menschien kärsivällistä ja rohkaisevaa suhtautumista siihen, että muutenkin tunnetusti umpio tyyppi on vielä umpiompi ja kuukausitolkulla mahdottoman kranttu puhuteltava.
Mutta nyt se on täytetty, viimeinen rivi nimittäin. Ja lista kiitettävistä ihmisistä on pitkä kuin pääkaupungin puhelinluettelo, joten kirjan lehdille mahtuu heistä vain tärkein tusina.

Kuten muodikasta on, jos lukijoita riittää eikä kritiikki ole aivan kamalaa ja suosittele kirjoittajaa suksimasta helvettiin, kirja saanee jatkoakin. Erityisellä kiinnostuksella odotan reaktiota naislukijoilta, joita miehisiin aiheisiin valittu hieman poikkeuksellinen tulokulma saattaa hyvinkin kiinnostaa. Ainakin toivon, että tarinassa merkittäviin rooleihin nousevat naiset koetaan sellaisiksi uuden ajan ja ajattelun airueiksi, jotka eivät tyydy rooliinsa ja kohtaloonsa, vaan maksavat potut pottuina ja haluavat oikaista kokemansa vääryydet silmää räpäyttämättä, huulta väräyttämättä.

En ole alun  perinkään uskonut teoriaan heikommasta astiasta tai särkyvämmästä sukupuolesta. Aina on ollut ja tulee olemaan vahvoja naisia ja miehiä, siinä missä heikkojakin. Samoin hyväksi käytettyjä, hyväksikäyttäjiä, uhreja ja saalistajia, kummankin sukupuolen piirissä.

Sitä tosiasiaa en kiellä kirjassakaan, eikä siitä olisi hyötyä, että menneisyydessä miehet olivat hyväksikäytön ja sovinismin pääasiallisia harjoittajia ja naiset sen yleisimpiä objekteja. Mutta ajat muuttuvat ja tavat sen mukana. Jos vääryyttä mielestään kokeneen miehen kosto on, kun siihen tilaisuus tarjoutuu, hyvinkin kauhea niin naisen kosto saa vielä syvällisempiä ulottuvuuksia. Perustan ajatuksen jatko-osasta siihen, että nainen on miestä leppymättömämpi ja kosto kerrasta poikki periaatteella ei sisällä sitä lopullista sovitusta, jota hän hakee mielenrauhan saadakseen. Siitä voi pahimmillaan muodostua elämäntehtävä, koko loppuiän kestävä missio.

Ajattelen itse niin, voin toki olla väärässäkin, että kylliksi loukattu ja haavoitettu nainen haluaa kostaa ei vain sille yksilölle, joka on tekoon syyllinen, vaan kaikelle sille mitä hän edustaa. Voisiko puhua institutionaalisesta kostosta, koston kierteestä? Siis siitä, että paha saa palkkansa ja pahan kasvualusta myllätään perusteellisesti, aikaa ja vaivoja säästämättä.

Ehkä kannattaisi jo nyt keskustella siitä miten naisen kosto eroaa miehen kostosta, tai onko hyväksikäytön uhrille sallittavampaa kostaa kokemansa vääryys?
Ei kai voida enää nykypäivänä olettaa, että raiskauksen uhri kärsiköön paitsi teon aiheuttaman primäärituskan ja häpeän, mutta myös sen sekundääriset seuraukset raskautena, jonka keskeyttämistä ei haluta sallia.